Törmäsin tähän ideaan Kameleontin päiväkirja-blogissa, jossa sitä sanottiin aivot narikkaan ateriaksi. No, ehkä oli vähän sellainen olo, mutta hyvää tuli kuitenkin. Tein vähän makuja lisäillen.

319891.jpg

800 g  perunoita tikuiksi paloiteltuna

250 g  suikalevihanneksia (pakaste)

1 prk  tonnikalaa vedessä

1 prk  tonnikalaa öljyssä

1 tl  valkosipulijauhetta

2 dl  kevyttä kasvisrasvasekoitetta

1 dl  rasvatonta maitoa

1 muna

2 tl  suolaa (osa yrttisuolaa)

2 tl  Provencale -yrttisekoitusta

pippurisekoitusta

paprikajauhetta

Paloittele perunat, sekoita ne pakastevihannesten joukkoon. Valuta tonnikalat, sekoita kasvisrasvasekoite, maito ja muna keskenään. Sekoita tonnikalat ja mausteet peruna-kasvissekoituksen kanssa ja kippaa uunivuokaan. Valuta munamaito päälle. Ripottele paprikajauhetta vielä päälle. Paista 200 asteessa tunnin verran.