No niin, se on nyt sitten selvä. Siis eilen käytin viimeiset kinkun rippeet. Tänä vuonna meillä oli erityisen hyvä kinkku. Todella hyvän makuinen (vaikka paistomittarin hälyttimen unohtuminen pois päältä aiheuttikin 'lievän' ylikypsymisen, 95 astetta...) ihan siltään, ja kaikki siitä tehdyt ruoat olivat hyviä. Aina ei ole ollut näin, vaikka aina olemme luottaneet suomalaiseen laatuun. Tämä oli Atrian harmaasuolattu kinkku. Ai niin, tämä oli oikein hyvää, söimme kerralla kaiken.

321555.jpg

500 g perunasipulisekoitusta

250 g  suikalekasviksia

1 pkt  pekonia

joulukinkkua, olisikohan ollut 200 g

2,5 dl  kevyttä kasvisrasvasekoitetta

1 tl  suolaa

persiljaa

Pilko kinkku. Paista suikaloitu kinkku pannulla rapeaksi, kaada rasva pois (vaikkapa tyhjään säilykepurkkiin). Sekoita kaikki aineet keskenään ja paista 200 asteessa noin tunti. Maistuu hyvälle vaikkapa rosollin kanssa.