Helppoa tarjottavaa vaikka isollekkin porukalle! Omena antaa mukavan lisän makuun.

214436.jpg

Pellillinen (tai iso uunivuoka...):

Pohjana käytin Teresan rouheleipäohjeesta puolet. Taputtelin sen suureen uunivuokaan. Lämpimänä ei tahtonut oikein irrota, mutta vähän jäähtyneenä irtosi kyllä hyvin vuoasta. Auttaisikohan vuoan kevyt voitelu? Muuten pohja kävi hyvin, eikä ole niin rasvainen kuin tavallinen pohja. Pohjana voi käyttää myös tätä.

Täyte:

400 g  hunajamarinoituja broilerin suikaleita

1  sipuli

10 cm  purjoa

1 iso  omena (tai omia puutarhaomenia enemmän)

1 pieni  punainen paprika

200 g  vihreitä pakastepapuja

2 dl  kevyttä juustoraastetta. esim. Polar 15, jälleen kerran =)

2 dl  rasvatonta maitoa

3  munaa

1 tl  suolaa (ei ollut liikaa, voisi laittaa yrttisuolaa toisen mokoman)

rouhittua mustapippuria

halutessasi yrttimaustetta, itse en laittanut

Ruskista broilerisuikaleet. Pilko sipuli, purjo, omena ja paprika. Lisää ne paistinpannulle hautumaan muutamaksi minuutiksi. Laita levy pois päältä ja lisää seokseen pakastepavut vähän sulamaan, anna pannun siis olla levyllä. (Tällä välin kaulitsin leipätaikinan sopivaksi vuokaan). Sekoita vielä juustoraaste seokseen. Kaada seos vuokaan. Sekoita munamaito ja mausteet ja kippaa tämä vielä päälle. Paista 200 asteessa puolisen tuntia. Seuraksi salaattia.