Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Pakkopulla
25.01.2008 - 16:31

Minulla on pitkään ollut jemmassa pullaohje, johon tulee kaurahiutaleita. Suosittelen lämpimästi tätä edes vähän terveellisempää taikinaa. Mies oli ihan tohkeissaan miten hyvää pulla oli. Tosin osuutta asiaan voi olla sillä, että hän on aina tykännyt "rähmäpullista", niinkuin hän kauniisti voisilmäpullia nimittää. Mutta siis pullat olivat tosi pehmoisia.

5 dl  maitoa

50 g  hiivaa

1,5-2 dl  sokeria

1,5 rkl  kardemummaa

1 tl  suolaa

4 dl  kaurahiutaleita

10-14 dl  vehnäjauhoja

150 g  leivonta Oivariinia

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää mausteet ja kaurahiutaleet. Alusta taikinaan jauhot mieluiten yleiskoneella. Lisää rasva ja vaivaa kunnolla. Kohota.

Leivo taikinasta haluamiasi pullia, kohota, voitele ja paista pikkupullat 225, pitkot 200.

Anonyymi kirjoitti 25.01.2008 - 19:24
Hei!
Meillä leivottiin alkuviikosta pikapullaohjeella kaura-omenapullaa, seassa siis kaurahiutaleita, omenaraastetta ja kanelia perusaineiden lisäksi (katsoin että sinullakin on sellaiseen ohje, omassani on lisäksi kananmunaa). Samaa mieltä, kaurasta tuli tosi hyvä maku!
vieras kirjoitti 26.01.2008 - 10:39
..Että jaksaa naurattaa tuo "rähmäpulla"..ihan mahaan sattuu :D
Anja kirjoitti 26.01.2008 - 10:54
Itse asiassa tuossa ohjeessani (muistaakseni Sunnuntain ohje) taisi olla omena-kaneli täyte. Varmaan se käy tähänkin taikinaan hyvin.
Vieras: eiks vaan olekkin ruokahalua herättävä nimi =)
PaulaT kirjoitti 26.01.2008 - 12:52
Kiitos! Olen ylpeä gluteenittomista pullistani, ovat aivan yhtä kuohkeita kuin ns. tavallisetkin. Sitä ei vaan paraskaan leipuri voi välttää, että gluteenittomista "jauhoista" (erilaisia tärkkelyksiä) puuttuu maku. Ei se haittaa leivonnaisissa, joihin tulee paljon sokeria & rasvaa ja vielä muitakin makuaineita, mutta tavallinen pulla jää hiukka mitäänsanomattomaksi niillä leivottaessa. Rakastan kauraa, sen makua ja ravintoarvoja, ja rohkaisevaa nähdä ohje, jossa sitä käytetään pullataikinaan.

Tänään menevät loputkin pullanloput pakkasesta jonkinlaiseen mustikkaviritelmään ja taidanpa seuraavan kerran leipoa pullia tämän ohjeen avulla. :)

~PaulaT
kyökkipiika kati kirjoitti 26.01.2008 - 18:20
Meilläkin puhutaan rähmäpullista, ne vain ovat meillä berliininmunkkeja.)
Kuola valuu tuota kuvaa katsoessa!
Mimmi kirjoitti 26.01.2008 - 19:07
Tätä on pakko kokeilla, olen itsekkin joskus livauttanut kauraleseitä ja hiutaleita taikinaan mutta näin paljoa en ole rohjennut laittaa. Rasvaa taidan kyllä vähentää... Oliko hyvää/kätevää tuo leivonta Oivariini?
Örkki kirjoitti 26.01.2008 - 22:12
Taidanpa huomenaamulla tehdä näitä, kun vaikuttavat todella herkullisilta =)
Christina kirjoitti 27.01.2008 - 09:59
Minulla on hieman huonoja kokemuksia noista kaurahiutaleista pullataikinassa... Olen pari kertaa kokeillut Raision omena-kaurapuustien ohjetta, jossa kaura-pullataikinalevyn sisään laitettiin omenaraastetta. Ihan kauheita, sitkeitä tuli.

Mutta nuo sinun pullasi näyttävät aivan ihanilta! Alkoi tehdä mieli, syön pullan aina niin että nakerran ensin reunoilta ja jätän voisilmän viimeiseksi... kumma tapa :D.
Anja kirjoitti 27.01.2008 - 16:35
PaulaT: kuulostaa mielenkiintoiselta tuo mustikkaviritelmä...?
Kyökkipiika Kati: berliininmunkki on mieheni herkkua!
Mimmi: kyllä oli kätevää, tai ainakin hyvää, maistui ihan voille.... =)
Örkki: suosittelen =)
Christina: Tuo ohje on varmaan sama - kumma juttu! Nämä ei tosiaan olleet sitkeitä. Miten niin kumma tapa tuo reunoilta nakertaminen, minäkin teen niin =DD
sokerihiiri kirjoitti 01.02.2008 - 16:40
Tällä ohjeella meilläkin seuraavaksi kokeillaan. Meillä on tyttäreni kanssa meneillään kokeilu, kuinka pieneksi voi rasvan määrän pienentää pulla- tai sämpylätaikinassa ilman, että maku kärsii. Olemme päässeet pullassa 0,7 dl:iin ja sämpylöissä 0,5 dl:iin. Paitsi sinun tuorejuustosämpyläsi(ohje joskus syksyllä, tosi hyviä) ovat vielä parempia..
HerkkuKirppu kirjoitti 03.02.2008 - 08:54
Nam...! Tänään pitäiskin taas tehä pullia kun on laskiainen :)
Mimmi kirjoitti 03.02.2008 - 19:30
Sokerihiirellähän on hauskat empiiriset tutkimukset :) Itsekkin harrastan noita, peruspullataikinan teko on niin tylsää että aina on pakko kokeilla jotain uutta! En uskoisi sanovani tätä Arja mutta kokeilin tänäään pullia tällä ohjeella ja tuli kyllä aika sämpylän makuisia... Jopa minusta hiutaleita oli liikaa. Mutta laskiaispullissahan se on vaan hyvä! Täytteet siinä kuitenki maistuu.
Kirsi kirjoitti 03.02.2008 - 22:38
Tein tällä ohjeella eilen pullaa, tuli oikein pehmeitä ja herkullisia!! Kiitos ohjeesta!!
Maria kirjoitti 04.02.2008 - 17:10
Tuli mahtavia pullia! Kiitos vinkistä!
Itse vähensin rasvan määrän 1 dl ja pistin 2 kananmunaa vielä joukkoon. Kyllä maistui hyville.
Nam.
Hannan Keittiön Hanna kirjoitti 05.02.2008 - 14:43
Kokeiltu on, minäkin vähensin hieman rasvaa ja lisäsin 7,5 dl taikinaan 2 kananmunaa. Hyviä olivat! =)
Heta kirjoitti 06.03.2008 - 16:55
Taikinan ohje testattu ja hyväksi havaittu.laitoin täytteeksi rahka-vaniljakreemin. näissä onkin tärkeää että laittaa sokeria ja voita just niinku ohjeessa on eli tarpeeksi.muutenhan ne tietenkin maistuu kaurasämpylöille :). Kiitos ohjeesta
Anja kirjoitti 07.03.2008 - 10:03
Kiitos kaikille!! Jep, kyllä minä pullaan laitan aika paljon rasvaa ja sokeria, ei ne muuten pullaa olekkaan =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Olen keskisuomalainen kahden lapsen äiti. Rakkain harrastukseni heti liikunnan jälkeen on uusien ruokaohjeiden keräily ja ylipäätään kokkaaminen. Pyrin käyttämään paljon kasviksia ja valitsemaan kevyitä vaihtoehtoja (satunnaisin meetvursti-pekoni poikkeuksin). Unelmanani on jo pitkään ollut oma keittokirja - tässäpä se! Pakkopulla on omistettu miehelleni =D
Ruoka-aiheisia blogeja

Aatun apajilla
A´ la Make                

Ankan kokkailut  
Annabell  
Annan elämää 
Aquasun   


Canelian keittiössä 

Cebicin keittiössä 

Chocolate por favor  
Chocomum  

Ei makeaa mahan täydeltä 
Elämän pieniä iloja  
Emerald city 

Hannan leipomukset  

Herrankukkaro

Hellapoliisi 
Herkkupuoti  
Herkkusuu 
Hessun höpötykset 
Hollannikas  

Ilonan poppasoppa 


Jemin keittiö 

Jennan lempparit                   
Julien ruokaohjeita 
Justiinan kokkailut 

Kasvisruokaa 
Katariinan keittiössä 
Katastrofi keittiössä 
Kattimatikaisen kokkailut 
Kaurislapsen kakkuja 
Kettuterroristit 
Kirsin keittiössä 
Kokeileva keittiö 
Koe-keittiö 

KotiHengetär
Kotileipuri 

Kotiäidin 3k 
Krissen keittiössä 
Kropsua eväänä 
Kulinaristi 
Kurkistus keittiööni 
Kuun karkelot 
Käsin tehty 

Lallatilaan ruokasivut 

 

Maasikas 

Makeaa kakun täydeltä 
Makeaa mahan täydeltä 
Makuturisti 

Mamman Maidoton Marjapiiras 
Mansikkamäki 
Marian maistuvat 
Mariiqan maailmaa 
Marilelen keittiössä
Marjan leipomuksia 

Makuhetkiä 

Makupaloja 
Merjan leivonta ja askartelu                    
Migu 

Monkeyfood 
Möhköfantti 

 

Ninnin ruoka ja leivonta 

Opintoretki elämään

Papupata 

Pastanjauhantaa 
Perhe-elämää 
Perunamaa 
Pieni kakkupuoti 

Pikkumyyn keittiössä 
Pohjoisen eukot 
Polkkapossu  
Pullahiiri         
Päitsylin päähänpistot 


Raparperitaivas 
Riikan ruokaohjeet 
Ruokia laidasta laitaan 
Ruusumamma 

Sansku bansku 
Sarin kakku- ja ruokablogi
Sekasoppa 
Sirkun sekoitukset 
Sitruunamarenki 
Sitä sun tätä  
Soppaa ja sepustuksia 
Suklaahiiren leipomukset
Suomi-brasilia kokki 
Sörsselit sekaisin  

 

Taikinaterapiaa 

Tammikuun blogi
Takkukakku 
Tuuli-tukan kakkuja 
Tuulentupa 
Terhin keittiössä                                                          

Ullan pullat ja keitokset 

Ullan unelma 

Vesikirpun keittiössä 
Vesselin väkerrykset 

Vilijaana, rakkaudesta ruokaan 
Viljonkan leiponukset 

Örkin leivonta ja ruokaohjeita 

Muistathan kirjoitella käydessäsi vieraskirjaani! Kävijöitä 15.8.2006 alkaen
Kävijälaskuri